
Yrityspalvelupäällikkö
Eeva Pihlajaniemi
Autan yrityksiä löytämään uusia mahdollisuuksia kasvuun, uudistumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Jos kaipaat ulkopuolista näkemystä, uusia ajatuksia tai selkeyttä siihen, mihin yrityksessäsi kannattaisi seuraavaksi panostaa, sparrataan tilannetta yhdessä. Vahvuuteni on hahmottaa liiketoimintaa kokonaisuutena, tunnistaa olennaiset kehittämiskohteet ja auttaa viemään suunnitelmat konkreettisiksi toimenpiteiksi. Voin auttaa sinua esimerkiksi kasvun suunnittelussa, muutoksen johtamisessa ja uudistumisen läpiviennissä, asiakasarvon ja liiketoimintamallin kirkastamisessa, myynnin ja asiakkuuksien kehittämisessä, rahoitusmahdollisuuksien kartoittamisessa sekä digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksien tunnistamisessa. Erityistä toimialaosaamista minulla on teollisuudesta, defence- ja dual-use-liiketoiminnasta sekä digi- ja ICT-toimialoilta. Vahvuuksiini kuuluu myös ekosysteemien ja yritysverkostojen rakentaminen – yritysten, tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden, julkisten toimijoiden ja muiden kumppaneiden tuominen yhteen uusien liiketoimintamahdollisuuksien ja kasvun synnyttämiseksi. Laajojen verkostojeni kautta autan myös löytämään yrityksellesi oikeat asiantuntijat, kumppanit ja muut kasvua tukevat toimijat. Ota rohkeasti yhteyttä – mietitään yhdessä, mikä voisi olla yrityksesi seuraava askel.
Osaamisalueet, 23 osaamisaluetta
Liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu
- Asiakasarvokartta: Value Proposition Canvas - tarve, ratkaisu, arvolupaus läpikäynti
- Liiketoimintakehittämisen tarvekartoitus
- Liiketoimintamallin huoneentaulu: Business Model Canvas läpikäynti
- Millaista kasvua yritys hakee: tavoite ja miten mitataan kartoitus
- Tiimi, hallitus ja omistajat sekä osaamisvajeet läpikäynti
- Yrityksen kasvun ja kehittämisen tilannekuva ja haasteet
- Ansaitamalli: kustannusrakenne ja tulovirrat / hinnoittelu ja kate läpikäynti
- Johtaminen, strategiajohtaminen
Talous ja rahoitus
- KV hankkeisiin liittyvä päätöksenteko ja omarahoitus
- Rahoituksen hakeminen
- Rahoituksen pelisäännöt
- Rahoituksen tuntemus (julkiset tuet, hankerahoitus ym.)
- Rahoitussuunnitelma: mihin tarkoitukseen rahoitusta ja kuka rahoittaa läpikäynti
Hankkeet, verkostot ja aluekehittäminen
- Projektin hallinto
- Projektin johtaminen
- Alueen tuntemus
- KV hankekirjoittaminen
- KV hankekirjoittamisen prosessit
Kielet ja toimialatuntemus
Toimialatuntemus
- Digi- ja Datatalous
Näytä palveluohjaus ja neuvonta (3)
- Asiakaspalveluosaaminen
- Asiakkaan palvelutarpeen tunnistaminen
- Asiakkaan palveluohjaus
Näytä yleiset työelämätaidot (1)
- Järjestelmäosaaminen ja ICT